Meistä

Ville Nisonen

Kengittäjä

Ammattiravivalmentaja (Suomi / Ruotsi)

Ville (s. 1977) on kansainvälisen kokemuksen omaava raviurheilun ammattilainen. Ville on työskennellyt perheensä perinteikkään tallin lisäksi useilla menestyksekkäillä ammattitalleilla Ruotsissa ja USAssa. Työnantajina ovat toimineet mm Åke Svanstedt, Timo Nurmos, Kari Lähdekorpi ja Roger Wallman. Lisäksi Ville on pitänyt omaa valmennustallia Ruotsissa.

Ville on kärsivällinen treenari ja pitää erityisesti nuorten hevosten valmennuksesta. Suunnitelmallinen valmennus, jossa hevosella on mahdollisuus näyttää paras potentiaalinsa, on toiminnan tavoite. Jokaisella osa-alueella hyvinvoiva hevonen myös suorittaa parhaalla mahdollisella tasolla.

Ville toimii myös kengittäjänä ja fascia-käsittelijänä. 

Susanna Back

Jalostusagronomi MMM
Hevostalouden agrologi AMK
Hevosenhoitaja

Susanna (s. 1986) omaa hevosalan kokemusta yli 20 vuoden ajalta. Nuorena hankittu ensimmäinen oma hevonen Julius Laukko vahvisti varhaislapsuudessa syntynyttä intohimoa. Harrastuksesta tuli lopulta ammatti. 

Urallaan Susanna on työskennellyt talleilla niin Suomessa, Ruotsissa kuin Italiassakin sekä eläinlääkärinavustajana hevosklinikalla. Villen kanssa yhteistyössä tehtävän yritystoiminnan lisäksi Susanna työskentelee jalostusvastaavana Suomen Hippoksessa. Terveitä ja voitokkaita yksilöitä tuottava jalostus on Susannalle tärkeää ja töidensä ohella hän harrastaakin pienimuotoista suomenhevoskasvatusta.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita